Kurssit peruttu 30.4. saakka varotoimenpiteenä koronavirusepidemian leviämisen vuoksi

13.03.2020

Teollisuusliitto on päättänyt pidättäytyä omien tilaisuuksien järjestämisestä 30.4. saakka varotoimenpiteenä koronavirusepidemian leviämisen vuoksi.

Torstaina 12.3. tehty päätös koskee  myös Murikka-opiston liiton jäsenille suunnattua koulutusta. Liiton henkilökunnalle on asetettu työmatkakielto ulkomaille. Päätöksen perusteluna on osallistuminen koronavirusepidemian torjuntaan liiton käytössä olevin varotoimenpitein. 

Seuraa muutoksia Teollisuusliiton ja Murikan kotisivuilta sekä Murikan Facebook-sivuilta.

« Uutislistaukseen