Murikka - työelämän kansanopisto

Metallityöväen Murikka-opisto on ammattiyhdistyskoulutusta ja työyhteisöjen kehittämiskoulutusta tarjoava työelämän kansanopisto. Koulutuksemme on suunnattu pääasiassa aikuisille, työelämässä toimiville Metalliliiton jäsenille.

Keskeisimmät kurssimme ovat luottamusmies- ja työsuojelukurssit ja järjestötoimintaan liittyvät kurssit. Lisäksi meillä voi opiskella mm. monia työelämään liittyviä valmiuksia ja yleissivistäviä aineita.

Murikka - 70-luvun arkkitehtuuria parhaimmillaan

Murikka sijaitsee Tampereen kaupungin alueella Teiskossa. Maa-aluetta opistolla on 63 hehtaaria ja Näsijärven rantaviivaa kolme kilometriä. Rakennus sulautuu huomaamattomasti ja kauniisti ympäröivään luontoon. Luonto esittäytyy jokaisena vuodenaikana myös sisätiloissa suurien ikkunoiden kautta.

Nimensä opisto sai arkkitehtikilpailun voittajatyöstä, jonka pääsuunnittelivat olivat arkkitehdit Pekka Helin ja Tuomo Siitonen. Metallikielessä "murikka" tarkoittaa työstämätöntä metallikappaletta, mutta rakennuksena Murikka on 70-luvun arkkitehtuuria parhaimmillaan.

Murikka - toimiva kokouspaikka

Kokous- ja koulutuspaikkana Murikka on ainutlaatuinen miljöönsä, toimiven tilaratkaisujen ja hyvän palvelun vuoksi. Monipuoliset ja toimivat tilamme on suunniteltu aikuiskoulutusta varten. Murikkaan mahtuu niin pienet ryhmät kuin monen sadan hengen tilaisuudetkin.

Kaikki palvelumme ovat helposti saatavilla saman katon alta. Voimme tarjota majoituksen sadalle asiakkaalle ja ravintolapalvelut täysin oikeuksin. Murikassa on myös monipuoliset liikunta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Tunnelmallinen rantasaunamme lämmitetään puilla ja on ympäri vuoden ahkerassa käytössä.

Kuvagalleria

Katso lisää kuvia »

Ajankohtaista

Metallityöväen Murikka-opisto

Kuterintie 226
FIN - 34260 Terälahti
Puhelin : 020 77 41500
Faksi: 020 77 41552

Ajo-ohje

Yhteystiedot

Palaute

Yhteyshenkilöt

Kurssisihteeri
murikka.kurssit@metalliliitto.fi

Myyntipalvelu
murikka@metalliliitto.fi

Palvelupäällikkö
Jaana Ylistö
Puhelin 020 77 41507

Siirry www.metalliliito.fi-palveluun

kartta: Murikka-opisto