Työelämä- ja yhdistystaidot

Työelämässä tarvitaan monenlaista osaamista: ammatillisen osaamisen lisäksi yhdessä tekemisen taitoja, vuorovaikutusvalmiuksia, neuvotteluosaamista. Joskus on saatava kirjoitettua tekstiäkin aikaan. Koska tietotekniikka ujuttautuu osaksi kaikkea, digitaitoja tarvitaan yhä enemmän ja useammin.

Aktiivinen kansalainen tarvitsee osaamista myös työn ulkopuolella. Osallistuminen erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin, kokouksiin ja koulutuksiin edellyttää monenlaisia taitoja. On hyvä hallita kokouskäytännöt, olitpa sitten ammattiosaston, kaupungin, vanhempainyhdistyksen tai taloyhtiön hallituksessa.

Kansalaisyhteiskunta perustuu siihen, että ihmisellä on halu ja motivaatio toimia. Halu ei synny pakottamalla; sen sijaan osaamisvalmiudet ovat hyvä pohja osallistumiselle.

Murikassa on laaja valikoima kursseja, joilla voit lisätä työelämätaitojasi ja yhdistysosaamistasi. Kurssit ovat avoimia kaikille työelämässä toimiville liiton jäsenille. Tutustu valikoimaan ja tule kehittämään taitojasi!