Koulutushankkeet

Oppimisvaikeuksista työpaikan osaamisvalmiuksiin (OPPI-VA)

Työ muuttuu ja myös monen työn vaatimukset muuttuvat. Kaikilla aikuisilla ei ole riittävästi perustaitoja, joilla vastata muutokseen. Hankaluuksia voi olla esimerkiksi lukemisessa, kirjoittamisessa, digitaalisissa taidoissa, matematiikassa tai vieraissa kielissä. Digitalisoituvassa maailmassa oppimisen vaikeudet voivat haitata työssä enemmän kuin ennen.

Murikka on ollut mukana OPPI-VA –hankkeessa. Hankkeen tavoite on, että työpaikoilla uskalletaan puhua avoimesti oppimisen vaikeuksista ja tuen tarpeesta. Hanke on tarjonnut työpaikoille mahdollisuutta kokeilla erilaisiin työtehtäviin soveltuvia apuvälineitä, joilla työtä helpotetaan. Esimerkiksi älypuhelimen sovellusten käyttö voi sujuvoittaa kaikkien työtä.

Kaiken tavoitteena on ollut tukea työntekijöiden selviytymistä työn muutoksessa, kehittää työpaikkojen viestintää ja yhdenvertaisuuden toteutumista.

Työ sujuvaksi!
Työkalut kaikkien käyttöön

Oppi-Va –hanke on tehnyt verkkoon laajan materiaalin, josta saa tietoa oppimisen vaikeuksista ja niiden vaikutuksista työn tekemiseen, apuvälineistä, kognitiivisesta ergonomiasta jne. Mukana on myös yritysten esimerkkejä hankkeesta. Työ sujuvaksi! -materiaali julkistetaan to 13.12. Julkistamistilaisuus on maksuton. Tilaisuus striimataan.

Julkistamisen jälkeen materiaali on kaikkien tavoitettavissa verkossa.

Hankkeen päätoteuttajana on ollut TSL. Osatoteuttajina asiantuntijapanoksensa hankkeen toimenpiteisiin ovat tuoneet Murikka-opisto, Erilaisten oppijoiden liitto, Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry ja Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskus. Sidosryhmätukea ovat antaneet SAK, SEL, AKT ja PAM.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman valtakunnallisen hankkeen kesto on 2.1.2017 – 31.1.2019.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin! https://www.oppi-va.fi/

VIDEOT: Tietotekniikka helpottaa työn arkea

Tietotekniikka ja digitalisaatio tuo työelämään monia haasteita, mutta toisaalta se on antanut myös työtä helpottavia apuvälineitä. Tässä maistiaisiksi pari Murikassa tehtyä videota, jotka esittelevät, miten tietotekniikka voi helpottaa työn arkea esim. silloin, kun lukeminen tai kirjoittaminen on syystä tai toisesta vaikeaa.

PUHEESTA TEKSTIKSI:
Ravintolatyöntekijä sanelee tavaratilauksen suoraan puhelimeen ja lähettää sen sähköpostilla esimiehelle.
https://youtu.be/a9c8O7zCO3E

TEKSTISTÄ PUHEEKSI: Työntekijä saa tehtäväksi tarkistaa, onko prinsessakakussa allergisoivia ainesosia.
https://youtu.be/uerKsGK7YRU