Muksut mukaan Murikkaan

Perheessä voi toisinaan olla tilanteita, joissa kurssille lähteminen lastenhoidon järjestelyjen vuoksi on vaikeaa. Murikka järjestää kesäkuun alussa kursseja, joille voi ottaa 3–13-vuotiaat lapset maksutta mukaan, vain lasten matkakulut jäävät perheen maksettavaksi. Kurssien kohdalla lukee ”muksut”, kun kurssille voi ottaa lapset mukaan. Mukaan voi tulla vain Teollisuusliiton jäsenten muksut.

Ammattitaitoiset ohjaajat huolehtivat lasten toiminnasta ja turvallisesta puuhailuista päivisin. Illat ovat vanhemman ja lasten omaa vapaa-aikaa.

Muksukurssille haetaan joko lisäämällä lapsen tai lasten tiedot kurssihakemuksen lisätietokenttään tai ilmoittamalla ne erillisellä liitteellä. Opistolle ilmoitettavat tiedot: lapsen koko nimi ja syntymävuosi sekä lapsen mahdolliset erityistarpeet.