Muutoksen eväät -kurssille maaliskuussa!

Joudumme yhä elämään koronatilanteen vuoksi monenlaisessa epävarmuudessa, mutta jotakin valonpilkahdusta on kuitenkin jo näkyvissä tämänkin vuoden suhteen. Yksi niistä Muutoksen eväät (3 kk) -kurssin aloitus!… Read More

Kurssitoiminnan aloitus siirtyy maaliskuulle

Teollisuusliitto on päättänyt perua Murikan kurssit tammi- ja helmikuulta. Tavoitteena on aloittaa kurssitoiminta 1.3.2021, mikäli koronatilanne helpottuu. Olemme pahoillamme harmista, joka opiskelijoillemme kurssien peruuntumisesta aiheutuu. Read More

Ensi vuonna jatketaan!

Murikan toiminta jatkuu keväällä 2021, vaikka pandemiatilanne aiheuttaa epävarmuutta kurssivuoden alkamisajankohdasta. Nyt joulukuussa näyttää siltä, että avaamme 18.1.2021. Seuraa kuitenkin Murikan ja Teollisuusliiton tiedotusta, sillä muutoksia… Read More

Loppuvuoden kurssit peruttu

Koronatilanne on vaikeutunut Suomessa monella alueella. Pirkanmaan alueella kiristetään koronarajoitteita 2.12.2020 alkaen. Teollisuusliitto on päättänyt perua loppuvuoden opistokurssit. Valitettavasti näin, kun kurssit olivat täyttyneet mukavasti. Terveys… Read More

Ilmoittaudu Murikan kursseille sähköisesti – kokeile Telmoa!

Teollisuusliiton kursseille voi hakeutua uuden sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän Telmon kautta. Telmossa voi tässä vaiheessa ilmoittautua marras-joulukuun kursseille osoitteessa https://teollisuusliitto.etapahtuma.fi Kirjaudu Telmoon sukunimellä, syntymäajalla ja jäsennumerolla. Älä… Read More

Turvallisuus – koulutuksen alkaessa elokuussa

Koulutus alkaa elokuussa. Viranomaisten päätöksiä seurataan, mikäli uusia rajoitteita tulee. Opiskeijoiden ja henkilökunnan turvallisuus on meille tärkeää, joten olemme rajanneet kurssikoot 16 henkilöön, jotta saamme riittävät… Read More

Kurssit käynnistyvät elokuussa

Murikan ovet avataan elokuussa lisäkursseilla. Muutamia peruskursseja on siirretty keväältä alkusyksyyn. Ensimmäiset siirrot 10.8. alkavalle viikolle eivät täyttyneet, joten opetus lähtee pyörimään 17.8. alkavalla viikolla. Read More